sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Maaliskuun( ja muutaman muunkin kuun) ompeleita ja kitinää

Sehän jäi kuin seinään taas viimeisen jälkeen koko bloggaaminen. Kiitos kevään kiertävien tautien luulisin. Pari viikkoa karmeaa päänsärkyä, joka lopulta taittui ab-kuurin (en tarkoita angry birdsejä), nenäkannun ja muiden kikkakolmosten avulla, on tehokkaasti vienyt kaikenlaiset tietokoneella-olo-halut, ja ompelutkin tosi minimiin.  Nyt sitten jatketaan putkea purjo-taudin kanssa, joka toistaiseksi on pysynyt vielä lasten tautina tässä talossa, ankeaa silti sanoisin. Ja samat sanat tuolle jokapäiväiselle lumen lisääntymiselle tuolla ikkunan takana. Missä se kevät on?  Ja reipas ja hehkeä keskiraskaus? Ja pesänrakennusvietti, että saisi edes jotain aikaan? Ei vaan näy... 

Tässä kuitenkin tekohengityksenä blogin ylläpitämiseksi kasaa kuvia valmistuneista ompeleista. 

Liivimekko joustocollegea, pystykauluksella ja paratisinpuutarha kankaalla maustettuna.

Monet näistä olisi ansainneet ihan oman postauksensa ja parempia kuvia, kuten aina. 

Asiakkaan vanhasta kunnon Marimekko-kankaasta ommellut pikkuiset mekot ja käsilaukku. 

Kangas oli alunperin aikuisen naisen liivimekko, jossa reilusti yhtenäistä kangaspalaa uusikokäyttöön. Harmi etten ottanut ennen-kuvaa ennenkuin leikkelin mekon paloiksi.
Isomman taakse tulleet napit otin mekon olkapäiltä, ja pienempään ompelin vetoketjun. 

Suloisia pieniä raapimisenesto-tumppuja. Nämä siis yksinkertaista trikoota, kun ihan sisäkäyttöön ovat.

Voih taas, pimeässä ja kiireessä otettu kuva. Kangas siis Nanun Veskoja (tätä kangasta taisi olla nyt saatavilla vielä Pehemian nettikaupasta) ja vastaavia on valmistuneet kahdetkin, toiset lahjaksi, toiset tilauksesta.

Söpösiä ja pientäkin pienempiä... eli baby bornin vaatteita tilauksesta ja enimmäkseen kierrätysmateriaalista.

Metsolasta tarttui ale-vaatetilauksen mukaan harmaata tähtijoustocollegea, josta mm. tämä pipo, joka lähti muutaman muun mukana esikoisen koulun hiihtokisojen arpajaisiin.

Samoihin arpajaisiin läksi myös tämä, ja yksi kolmaskin pipo josta ei hääviä kuvaa löytynykään. Pipot taisi taas valmistua..öö about 5 minuuttia ennen lähtöä tilaisuuteen jossa palkintoja kerättiin.. hyvä minä.  (Jonain vuonna minä vielä olen ajoissa, vaikka ehtipä nuo nytkin, ja olisi ehtineet paikalle vielä jäljestäkin..)
Tämä taas on jo joulun alla tehty paita 3-vuotiaalle, ja vaihteeksi kierrätymateriaalista. Poitsu kävi tällä mm muutamat pikkujoulut ja joulujuhlat, ja harmittaa että ei ole sovituskuvaa.

Ensin oli HM:ltä ostettu ja huonoksi päällä todettu avonainen 'neuletakki'. Kangas on himmeästi kiiltävää neuletta ja enimmäkseen yhtä isoa kappaletta, joten tätä oli helppo jalostaa uuteen tarkoitukseen. 

Ja jatkoa seuraa, mm inskahousuja on muutamat bloggaamatta, kuin myös muita housuja. Joten housupostausta seuraavaksi tiedossa. 

Toivotaan aurinkoisia ja lumia sulattavia päiviä!!
p.s. seuraavassa postauksessa tiedossa se luvattu arvonta..

Ei kommentteja: