torstai 30. huhtikuuta 2015

Tilkkupeitto ja muuta mustavalkoista


Ja otsikosta poiketen heti vähän sinistäkin. Ja onhan tuolla pisaroissakin väriä. Sinisestä Paratiisin puutarhasta ompelin aiemmin jo pienenpienen lakin vauvalle ja nyt samaan settiin vielä tumputkin.


Alla tilkkupeitto vauvalle. Peittoon päätyi viimeaikojen ihanuuksia; Verson puodin Pisaroita ja Paratiisin puutarhaa, Selian Puuutarhapiiloa, sekä minttua ja mustaa yksiväristä trikoota.


Taustana mustanruskea pilkullinen joustofrotee.  (Ja joo, tulin siihen tulokseen että ruskea on niin mustaa, että pärjään sen kanssa kyllä.)


Kokeilin joku aika sitten myös lopultakin kuolalappujen/kaulahuivien ompelua. 


Alunperin tulostin ilmaiskaavan netistä jo ehkä useampi vuosi sitten, mutta meillä ei kai lapset ole koviin kuolaavia olleet, joten kokeileminen jäi. 


Nyt ensimmäisen version jälkeen muutin kaavaa lisäämällä päälliskappaleeseen enemmän väljyyttä, ja kai näistä ihan kivoja tuli. Vaikea vielä tietää kun ei ole sopivan pientä käyttäjää. 


Seuraava kokeilu oli hieman erilainen versio baby bootseista. Nämä on vähän isommat, ja vartena on pitkähkö taitettava resori, että pysyisivät hyvin pienissä jaloissa. 


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tykkään!

irinka kirjoitti...

Kiitos!! Minä tykkän myös, pitää myös alkaa harkita joko vaihtaisi vaaleampiin tai värikkäämpiin lankoihin näiden mustien jälkeen..

NorppaStiina kirjoitti...

Todella kiva! Oletko itse tehnyt tuon töppösten kaavan? Olen miettinyt pikkumiehelle kevääksi jotain jalkoihin, kun ei kenkiä vielä tarvita. Nuohan olisi ihan loistavat!